Image for Saiturin Joulu

Saiturin Joulu

See all formats and editions

Tama Charles Dickensin klassikko on ollut erottamaton osa brittilaista jouluperinnetta jo 150 vuoden ajan.

Kertomus on oikeastaan kummitustarina, mutta positiivisessa mielessa: haamut saapuvat antamaan opetuksen sydamettomalle kitupiikille ja rahanlainaajalle Ebenezer Scroogelle.

On jouluaatto, kun Scrooge saa vierailijan edesmenneen liikekumppaninsa Jacob Marleyn krsivst haamusta sek kolmesta hengest, jotka edustavat menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jouluja.

Nin alkaa oppitunti anteliaisuudesta ja inhimillisyydest, jotka kuuluvat joulun todelliseen henkeen. Charles Dickens oli yksi viktoriaanisen aikakauden suurimmista kirjailijoista, joka osasi huomioida mys teollistumisen heikoimmat osapuolet - erityisesti lapset.

Saiturin joulun hn kirjoitti vuonna 1843 vierailtuaan Lontoon aliravittujen ja lukutaidottomien katulapsien koulussa.

Samanaikaisesti teos peilaa kirjailijan omia joulumuistoja ja esittelee tuon ajan uusia jouluperinteit joulukuusen muodossa. Kirjallisuuden alalla kertomus on ollut trken osana muovaamassa sit, mink nykypivn yhdistmme jouluun: yhdessolon perheen kanssa, joululeikit, jouluruoan ja -juoman, anteliaisuuden sek lahjat.

Viimeiset 20 vuotta elmstn vuoteen 1870 saakka Dickens nautti suurta suosiota matkustellen ympriins lukemassa kertomuksiaan neen.

Tmn jlkeen Saiturin joulu on tullut useita kertoja filmatisoiduksi esimerkiksi piirroselokuvana, mink lisksi se on toteutettu nytelmn, musikaalina, balettina - ja jopa oopperana.

Read More
Special order line: only available to educational & business accounts. Sign In
£33.68
Product Details
Saga Egmont Finnish
8726021196 / 9788726021196
eBook (EPUB)
22/10/2018
Finnish
78 pages
Copy: 40%; print: 40%